Hajanaisia ajatuksia ratsastuksesta

Olen nyt vähän ratsastellut. Meillä on takana X-mittainen tauko yhteisestä tekemisestä, minä olen ratsastanut ratsastuskoulussa esteitä kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa tai kerran kuukaudessa tai jotain sinnepäin, miten nyt on sattunut sopimaan aikatauluihin. Pena on ollut vapaalla.

Pelkäsin että olisin (olisimme) aivan kuutamolla kun palaan satulaan. Pelkoni osoittautui vääräksi. Itse asiassa nämä ratsastelut ovat tuntuneet aivan älyttömän hyviltä siihen nähden millainen tekemättömyystauko tässä on taustalla.

Reippaana töihin??

Viittasin edellisessä kirjoituksessani siihen että säännöllinen esteratsastus tuntuu tehneen minusta paremman kouluratsastajan, ja näin se todella taitaa olla. Huomaan eron ennen kaikkea asenteessani - teen vähemmän, mutta se mitä teen, teen niin että hevonen ymmärtää. Sitten annan hevoselle aikaa ja tilaa ratkaista. Myös laukan ratsastaminen on parantunut. Kuinka kauan pitää teoriassa tankata sitä että puskeminen ja puristaminen ei auta? Estetunneilla on menty laukkaa. Ja laukkaa ja laukkaa ja laukkaa. "Iloista etenevää laukkaa", kevyessä istunnassa, reidet hapoilla. Ja sitten on menty vielä vähän lisää laukkaa. Erilaisilla hevosilla erilaista laukkaa. On koottu laukkaa ja lisätty laukkaa ja laskettu askeleita ja sovitettu oman ratsun laukkaa esteväleihin. Ja kun nostin Penalla tauon jälkeen laukan ensimmäisen kerran, sehän rullasi hienosti. Ihan ilman työntämistä ja puskemista ja auttamista. Kas vain, hevoseni laukkaa oikein hyvin kunhan minä laukkaan vähän vähemmän siellä selässä. Olen estetunneilla myös oppinut ehkä hiukan pitämään käsiäni jossain muualla kuin sylissäni. Ja antamaan ohjien ja sitä myöten hevosen pään olla. Ja kun videolta katsoin omaa kouluratsastustani niin ihan kuin perisyntini takanoja käynnissä olisi vähän vähentynyt? Esteratsastusoppeja en edes ala listata tässä ja nyt, niitä on valtavasti. On huima tunne miten paljon uutta voi oppia, vaikka on ollut lajin parissa yli kaksikymmentä vuotta!

Laiduntunnelmia

Unet

Viritin viime ratsastukselleni videokameran kuvaamaan. On eräänlaista Murphyn lain toteutumista sekin, että en ole vielä koskaan saanut videolle tai edes valokuviin sitä huippufiilistä joka joskus osuu kohdalle. Sitä kun kaikki vaan on niin hienosti ettei tiedä kuinka päin olisi. Haluaisin todella nähdä, miltä Pena näyttää ulospäin silloin kun se tuntuu minusta aivan huippuhyvältä.

Tällä kertaa Pena tuntui tosi lyhyeltä ja hitaalta - siis hitaalta siitä huolimatta, että olen nyt science of motion -hengessä ratsastanut sitä ensin hitaassa käynnissä suoraksi ja "koria korkeammalle", ja jatkanut työtä hitaassa ravissa. Olen käyttänyt paljon avo- ja sulkutaivutusta verryttelynä, jotta saisin rangan rotaation jotenkin hallintaani ja oikeaan suuntaan. Yllätyin siitä, että tuntemuksistani huolimatta Penan muoto näytti... avoimelta. Ei oikeastaan ollenkaan pahalta! Ei sen liikkumisessa nyt ihan hirmuista joustoa ja svengiä ollut, ja epäonnekseni kamera nauhoitti 26 minuuttia pääasiassa alkukäyntiä, ja minuutin ravailun jälkeen oli akku loppunut. Parhaat palat sekä se hehkuttamani laukka jäi tietenkin minulta näkemättä, mutta näinpähän ainakin sen, että vaikka alku tuntui työläältä niin ei se sitten kuitenkaan ulospäin näyttänyt pahalta.

Leikkasin muutaman palan ääritylsästä videosta tähän näytille, se on nyt lähinnä minulle itselleni muistutuksena siitä mistä näin alkukesällä lähdettiin liikkeelle. Jätin siihen näkyviin myös yhden sivuloikan, joka oli Penan loikaksi melko kesy, mutta siitä saattaa saada hiukan osviittaa Penan reaktionopeudesta ja -voimakkuudesta. Ja selkäännousun - siinä minun sähikäiseni seisoo kovassa tuulessa ohjat vapaina ja odottaa lupaa lähteä liikkeelle.




Yksi murheenkryyni meillä on taas käsissä: kengitys. Viime kesänä hehkutin useaan otteeseen (yks kaks kolme kertaa ainakin) meidän huippukengittäjää joka korjasi Penan väärän kengityksen vinouttamat takakaviot ja siten myös hyvin pitkälti koko ponin vinouden. Nyt kevättalvella tämä huipputyyppi mursi polvensa... Tämä tarkoitti minulle hengenahdistusta ja stressiä, eikä syyttä. Käytin kaksi kertaa vierasta kengittäjää ja nyt ollaan taas tilanteessa, etten ole tyytyväinen siihen miltä Penan takaset näyttää. Huomenna tulee uusi kengittäjä, ja taas stressaa ja hermostuttaa. Niin paljon kuin kengittäjiä arvostankin, niin tosi monelta (nuoreltakin!) kengittäjältä puuttuu kyky kuunnella asiakasta. Minä ihan todella tunnen hevoseni jalat ja liikevirheet ja ymmärrän jotain siitä miten se tulisi kengittää. En osaa tehdä sitä työtä itse, mutta näen milloin sitä ei ole tehty niin kuin pitää. Yritän olla tahdikas kun ohjeistan kengittäjää, mutta nytkin törmäsin siihen mitääntarkoittamattomaan joojoohon, ja silti kengitys on päin sanonko mitä. Toivon kaikki raajat ristissä että huominen kengittäjä kuulee mitä minulla on sanottavana ja osaa hommansa.