keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Aika varattuna

Penalla on viikon päästä klinikka-aika.

En vain kestä epävarmuutta siitä, onko sen mahassa kaikki kunnossa, joten menemme hiekkaröntgeniin. Myös tähystämistä mietin, mutta mahalaukun tähystys edellyttää 16 h paastoa ja se on jokseenkin hankala järjestää. Millä pitää ahne hevonen syömättä edeltävästä iltapäivästä seuraavaan aamuun, kun ympärillä karsinoissa on 11 muuta normaalisti ruokittavaa hevosta? Paaston viimeiset 4 tuntia pitää myös olla juomatta, ja kun karsinoissa on automaattikupit joita ei pysty yksittäin sulkemaan, menee kuvio aika työlääksi. En siis tarkoita sillä, ettenkö kykenisi järjestämään jos pakko on, mutta taidan kuitenkin aloittaa suoliston kuvaamisesta ja jos selittävää tekijää ei sieltä löydy, otetaan sitten tähystys mukaan kuvioihin.

Penan epämääräiset mahaoireilut ovat siis jatkuneet edelleen, välillä se on parempi ja välillä taas huonompi. Merkittävin oire on mahanalusen koskemisen aristaminen - välillä on todella huonoja päiviä kun pelkkä kädellä sively saa Penan kuopimaan, puremaan ja nostamaan takajalkaansakin mahan alle varoitukseksi. Toisinaan taas mahan alta saa harjatakin suht normaalisti ilman kiukuttelua. Satulavyön laittaminen ahdistaa edelleen, ei vieläkään kiristäminen vaan laittaminen. Uusia vöitä ei olla vielä saatu joten niiden vaikutus tähän ongelmaan ei ole ratkennut.

Lisäksi Pena on ollut toisinaan hiukan nuiva ja hapan ja haluton liikkumaan. Se ei ole sellainen luonteeltaan joten jokin on vinossa. Mutta sitten on taas hyviäkin päiviä, kun poni toimii tosi kivasti, esimerkiksi maanantai-iltana kun meillä oli tunti.

Nyt uutena oireena tai "oireena" on ilmaantunut raivokas puunkuoren nakertaminen. Tämäkin tosin voi olla pelkkä "oire" lainausmerkeissä, sillä puun nakerruksen aloitti tarhakaveri Alex, ja Pena liittyi seuraan ja sitten liittyi vanha Immukin, joka ei koskaan ole nakertanut kiellettyjä kohteita. Siellä ne seisovat kolmiapilamuodostelmassa suuren männyn ympärillä ja raastavat kukin omasta kohdastaan kuorta irti. Mutta nakerrusvimmassa on sitten mennyt myös aitatolppaa, heinäkehikkoa ja pihatonseinää, en tiedä kenen kitusiin mutta paikoittain puuosat näyttävät siltä kuin minulla olisi sähkölangassa hevosten sijaan lauma majavia. Rousk rousk.

Samoin olen huomannut, että Pena on alkanut takoa liikkuessaan. Etujalat eivät siis lähde tarpeeksi ripeästi takajalan alta pois. Onko tämä oire mahasta? Vai kengityksellinen seikka? Vai lihasasia? Vai ratsastuksellinen ongelma? Penalla taitaa olla elämänsä ensimmäistä kertaa neljä hokkia joka jalassa, onhan sekin painonlisäys joka voi näkyä askeleessa...

Olen jotenkin ihan hermo riekaleena, kun en tiedä näenkö oireita siellä missä niitä ei ole, ja onko oudon käytöksen selittäjä siellä sisällä suolistossa vai sittenkin pinnalla lihaksissa. Liittyvätkö ne hieronnalla havaitut kipeät rintalihakset tähän kuvioon nyt lainkaan? Entä jos kyse onkin lihasvammasta ja minä vien hevoseni röntgeniin? Tai entä jos hevosellani onkin suoli piukkana hiekkaa ja minä ajattelen, että sillä on vain lihaskipuja?

Ja tottakai mietin sitä tähystystäkin. Voisiko Penalla olla mahahaava? Se ei ole tippaakaan mahahaavahevosen kaltainen, mutta niinhän ne kaikki sanoo, joiden hevosilta mahahaava kuitenkin löydetään. Mutta Pena on kohtalaisen lunki kaveri noin arkielämässä. Sillä on mainio ruokahalu, se syö reilusti heinää, säännöllisin välein. Ei vapaasti tosin tällä hetkellä, mutta se laiduntaa kuitenkin kesäisin useamman kuukauden yötäpäivää, ja esimerkiksi viime talven se oli pihatossa vapaalla heinällä. Olisiko se voinut kehittää mahahaavan tässä tämän syksyn aikana? Pena on erinomaisessa kiiltävässä karvassa, sen maha ei ole sekaisin eikä löysällä. Se ulostaa ja virtsaa normaalisti, säännöllisesti, vaivattomasti. En ole huomannut yhteyttä sen syömis- ja liikkumisrytmin välillä, eli haluttomuus liikkua on ennemmin päiväkohtaista kuin kellonaikakohtaista. Ja toisaalta, sen liikkumishaluttomuus on kuitenkin aina ylitettävissä, tämä viittaisi sitten kuitenkin lihasperäisyyteen - liike paranee kun hevonen lämpeää ja moottori ikään kuin lähtee käyntiin. Mutta voiko sitä liikuttaa klinikka-aikaa odotellessa? Pahentaako vai parantaako liike? Voinko ratsastaa? Onko sitten ihan sama ratsastanko kevyesti vai yritänkö taluttaen pitää passagea liitelevän ponini jalat maassa ja itseni edes kohtalaisen ehjänä? Entäs irtojuoksutus, siinä se saa valita liikkuuko vai ei. Ja liikkuuhan se, pukittelee mennessään. Onko sekin oire??

Pakko on myös miettiä talouspuolta, JOS paljastuisikin että hevosellani on mahahaava. Mahahaavan hoitoon tarkoitetut lääkkeet eivät kuulu vakuutuksesta korvattaviin, ja yllätys yllätys, niillä lääkkeillä on hintaa! Gastrogard taitaa kuukauden satsina maksaa yli 1000 euroa... Ei kamalan montaa syöttökuukautta vaatisi kun Pena olisi vedellyt yli oman arvonsa tuollaista lääkettä. Ja mitä ihmettä, ostaisinko todella hevosen jolla on mahahaavataipumus? Sitoutuisin hoitamaan sitä isolla rahalla kymmenen, kenties kaksikymmentä seuraavaa vuotta? ... ja sitten taas toisaalta, mihin se Penaa muuttaisi jos sillä olisikin jokin isosti hoitoa vaativa sairaus. Mihin se muuttaisi kiintymystä jota tunnen sitä kohtaan? Muuttaisiko se millään lailla ostopäätöstäni? Muuttaako sitä enää mikään?

Aion siis samalla klinikkakeikalla taivututtaa Penan. Jos taivutuskoe ei ole puhdas, otetaan reaktiokohdista kuvat. Jos taas on puhdas, en aio jalkoja kuvauttaa vaan sitten sorvataan suoraan kauppakirjaa. Mutta aika huikeita yllätyksiä niistä kuvista saisi paljastua, että pyörtäisin ostopäätökseni. Sehän tässä niin hullua onkin kun tehdään hevoskauppaa hevosesta joka on jo lähes vuoden ollut "oma". Voiko sellaisesta muka sanoa, että en otakaan tätä?

Pää on siis pyörällä. Sanoinko sen jo. Sen saattoi myös huomata tästä sanaoksennuksesta. Jossittelen ja hermoilen. Olisipa jo ensi tiistai.

1 kommentti:

  1. Tähän ei voi sanoa muuta kuin että voimia :/ Kamalaa olla epätietoinen hevosen vaivoista ja se vasta viheliäistä onkin kun alkaa näkemään oireita ihan normaaleissa jutuissa... Minäkin näen hevosellani nykyään jalassa jos jonkinmoista paukuraa ja turvostusta, mutta muut ei huomaa mitään jos kysyy :D

    VastaaPoista